Syövän aiheuttama lapsettomuus on raskas taakka kannettavaksi

Simpukkaviikkoa eli lapsettomien viikkoa vietetään 3.5.-9.5. Lapsettomuus koskettaa myös monia syöpään sairastuneita.

Lapsettomien Yhdistys Simpukka ry tekee arvokasta työtä lapsettomien eteen. Syövän takia lapsettomuutta kohdanneet ovat kuitenkin erityisryhmä, jonka tarpeisiin vastaamiseen tarvitaan moniammatillista yhteistyötä. Lapsettomuuden kohdatessa syöpään sairastunut joutuu käymään läpi kaksinkertaisen kriisin – sairaus on jo itsessään kriisi, mutta lapsettomuus luo sen päälle vielä toisen kriisin. Sekä syövän että lapsettomuuden kohdannut tarvitseekin tukea juuri näihin teemoihin erikoistuneilta ammattilaisilta. Tällaisia ammattilaisia on kuitenkin vähän, jos ollenkaan. Siksi valtaosa potilaista jää näiden asioiden kanssa yksin.

Kun nuori sairastuu syöpään, niin lapsten hankinta ei välttämättä tunnu siinä hetkessä vielä ajankohtaiselta. Asia voi kuitenkin muuttua ajankohtaiseksi myöhemmin, mutta silloin saattaa olla jo liian myöhäistä. Erityisen sydäntä riipaisevalta se tuntuu, kun oma lähipiiri tai muut samanikäiset alkavat saada perheenlisäystä ja tajuaa, että itselle se ei välttämättä ole koskaan mahdollista syöpätaustan takia. 

Toisin kuin monella muulla lapsettomalla, useilla syöpäpotilailla lapsettomuus on lopullista. Esimerkiksi valtaosa gynekologisista syöpäpotilaista hoidetaan leikkauksella ja monesti leikkauksessa joudutaan poistamaan kohtu ja munasarjat. Yhtä lailla esimerkiksi lisääntymiselinten alueelle annettu sädehoito ja rankat sytostaattihoidot voivat aiheuttaa lapsettomuutta. Myös epävarmuus tulevasta tai pitkät sairausjaksot saattavat vaikuttaa siihen, että sopivaa kumppania ei ole löytynyt ja lasten hankinta on siksi viivästynyt.

Säästäviäkin leikkauksia tehdään, jos se tautitilanne ja potilaan toiveet huomioiden on mahdollista. Liian vähän puhutaan kuitenkin ennakoivista toimista, kuten munasolujen ja siittiöiden keräämisestä talteen. Monesti hoitojen radikaalit vaikutukset hedelmällisyyteen otetaan esille vasta jälkikäteen. On tietenkin myös tilanteita, joissa joudutaan toimimaan äkillisesti, eikä aikaa lapsihaaveista keskustelulle ole.

Kokonaistilanteessa olisi tärkeää huomioida, että lainsäädäntö muuttuu jatkuvasti. Vaikka juuri tällä hetkellä sijaissynnytys ei ole Suomessa laillista, jo lähitulevaisuudessa se saattaa tietyin kriteerein sitä olla. Sijaissynnytystä käsittelevän lain päivittämisessä tulisikin huomioida syöpään sairastuneiden erityinen tilanne. Nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista sijaissynnytystä, vaikka olisikin ehtinyt kypsyttää ja kerätä munasoluja talteen tai jopa pakastaa alkioita. Erityisen kovasti lainsäädäntö kohtelee tältä osin naisia. Miehillä on mahdollisuus pakastaa siittiöitä ja myöhemmin saada biologinen lapsi näillä sukusoluilla. 

Young Cancer Finland ry ja Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry vaativat, että hedelmällisyys ja lapsihaaveet otetaan puheeksi kaikkien nuorten ja nuorten aikuisten syöpään sairastuneiden kanssa. Keskustelu tulee käydä ennen syöpähoitojen aloittamista, jotta säästäviin toimenpiteisiin on vielä mahdollisuus. Monen kohdalla lapsihaavetta ei välttämättä voida toteuttaa, mutta jokaisen kanssa aiheesta voidaan keskustella.

Ville Havukainen

Young Cancer Finland ry

Taru Salovaara

Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry

Tekijä: Young Cancer Finland

ÄÄNI, VAIKUTTAJA, YHTEISÖ - syöpään sairastuneilta nuorilta aikuisilta nuorille aikuisille, sekä heidän perheiden ja läheisten tukija. Yhdessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s