Keitä me ollaan?

Ville

The Boss Man
Puheenjohtaja

Moro! Mä olen Ville, turkulaistunut paljasjalkainen tamperelainen sairaanhoitajaopiskelija. Opiskelen viimeistä vuotta Turun ammattikorkeakoulussa. Young Cancer Finlandissa toimin puheenjohtajana, elikkäs suurmestarina.  Vapaa-aikani kuluu pitkälti lukuisten harrastusten parissa, aina vähän fiiliksen mukaan vaihdellen. Kestosuosikkeina luontoharrastukset vaeltamisesta kalastukseen ja maastopyöräilystä chilien kasvattamiseen. Ystäviä, perhettä ja kahta karvaista perheenjäsentä unohtamatta.

Elämässäni syöpä on ollut läsnä jo syntymästäni eli vuodesta 1991 asti. Noin viikon ikäisenä diagnosoitu retinoblastooma ja reilu parikymppisenä sairastettu meningeooma, sekä molemmat myöhäisvaikutuksineen ovat luoneet minulle vahvan kokemuspohjan syöpiin liittyen.  Kun omakohtaisiin kokemuksiin liitetään sisäsyntyinen halu auttaa muita sekä vaikuttaa ja kuulua sosiaalisiin verkostoihin, on valmiina lähes evoluution kaltainen kasvureitti ensin potilasyhdistysten pariin ja sitä kautta niiden aktiiviksi. Young Cancer Finlandin puheenjohtajan pesti on osa tätä luonnollista jatkumoa. Useamman vuoden ajan syöpäkentällä nuorten ja nuorten aikuisten äänenä, esimerkkinä ja edustajana toimittuani oman yhdistyksen perustamisen yhteydessä oli puheenjohtajan pesti minulle luonnollinen uusi mahdollisuus ja haaste. On hienoa olla luomassa jotain uutta, jolle tietää olevan tarvetta ja kysyntää.

YCF on perustettu pitkän pohdinnan tuloksena tähän havaittuun tarpeeseen, ja jatkossakin puheenjohtajana haluan yhdistyksen ohjautuvan kohderyhmän tarpeiden ja toiveiden osoittamalla tavalla. Tervetuloa siis mukaan toimintaan kaikki asiasta kiinnostuneet! Tehdään yhdistyksestä yhdessä meidän kaikkien näköinen.

Sara

Master of COIN
Rahastonhoitaja, sisällöntuotanto

Moi! Oon Sara, Espoon ja Turun välillä palloileva teekkari. Sairastuin leukemiaan juuri opintoni alkuvaiheessa Turussa ja siksi päätinkin, että hoidot olisivat perhettä lähellä Helsingissä. Syöpäni tuli takaisin pian ensimmäisten hoitojen loputtua mutta tällä hetkellä toinen kantasolusiirtoni on pitänyt sen poissa. Olen edelleen yllättynyt siitä, kuinka paljon oireita sain hoidoista ja, että vielä muutama vuosi hoitojen loputtua elän vielä kortisonin aiheuttaminen selkäkipujen kanssa.

Nuoret aikuiset ovat usein väliinputoajia sekä terveydenhuollon syöpäpalveluissa, että sosiaalitukien saajina. Terveydenhuolto ei aina ymmärrä ottaa nuoren läheisiä huomioon, sillä perheeksi lasketaan yleensä puoliso, lapset tai lapsenlapset. Sosiaalitukia taas voi olla vaikea saada pitkän sairausjakson aikana, kun sairaspäivärahan jälkeen haetaan kuntoutustukea. Tässä opiskelijuus estää väliperiodin aikana työttömyyspäivärahan saamisen ja sosiaalityöntekijän sanoin ”pitää vain elää säästäväisesti”.

Toivon pystyväni yhdessä yhdistyksen kanssa auttamaan nuoria aikuisia syöpäpotilaita, jotta he eivät tuntisi olevansa yksin. Toivon myös, että pystymme vaikuttaa yhteiskunnallisesti sairaanhoidon ja sosiaalituen puutteisiin, jotta kukaan ei joutuisi kokemaan samoja epäkohtia.

Jutta

Miss International
Varapuheenjohtaja, kansainvälinen ja pohjoismainen yhteistyö, sisällöntuotanto

Moi! Mä oon Jutta, 25-vuotias maailmankansalainen ja tuleva toimittaja. Tällä hetkellä toimin Young Cancer Finlandin varapuheenjohtajana ja lisäksi huolehdin YCF:n kansainvälisistä suhteista ja pohjoismaisesta yhteistyöstä.

Sairastuin lymfoomaan kesällä 2015 ollessani 20-vuotias. Opiskelin tuolloin kauppiksessa ja olin juuri lähdössä vaihto-opiskelemaan Hongkongiin. Syöpädiagnoosi nuorena aikuisena oli iso shokki, ja hoitojen jälkeen sairastuin masennukseen. Sairastumisesta huolimatta oon nyt valmistunut ekonomi ja opiskelen toista maisterintutkintoa journalistiikasta.

Syöpäyhdistystoiminnassa lähellä sydäntäni on yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaminen. Vaikka suomalaiset syöpähoidot onkin ensiluokkaisia, on syövän hoidossa ja kuntoutuksessa edelleen epäkohtia. Joskus muutoksen on lähdettävä ylhäältä, ja siksi tahdon pyrkiä vaikuttamaan yhdistystoiminnalla myös poliittisiin päättäjiin, jotta nuorten aikuisten potilasryhmän tarpeita osattaisiin huomioida paremmin.

Toimittajataustani takia suhtaudun intohimoisesti myös siihen, miten erityisesti nuorten aikuisten syövistä puhutaan mediassa. Oonkin ollut mukana erinäisissä syöpäyhdistysskenen projekteissa, kuten Fuck Cancer -kampanjassa. Puhun avoimesti mun syöpätaustasta, sillä toivon siitä olevan apua muille vastaavassa tilanteessa oleville. Mielestäni kenenkään ei pitäisi joutua peittelemään tai häpeämään sairauttaan, ja siksi niistä puhuminen tärkeää: Rikotaan yhdessä tabuja!

Laura

master of interweb & relations
Sisällöntuotanto

Hei! Olen Laura ja asun tällä hetkellä Järvenpäässä. Työkseni ajan lähiliikenteen junia ja koulutan kuljettajia. Sairastuin kolangiokarsinoomaan vuonna 2020. Syöpä saatiin kuriin laajalla maksan osapoistolla ja sytostaattihoidoilla. Seuranta jatkuu 5 vuotta.

Tällä hetkellä elämä hymyilee ja vietän aktiivista elämää. Olen jo palannut takaisin kuljettajan työhön kokoaikaisesti. Liikunnan harrastaminen on myös helpompaa, kun sytostaattien sivuireet eivät häiritse.

Puhun avoimesti syöpäsairaudestani ja toivon kokemuksistani olevan apua muille syöpäpotilaille. Minulla on kokemuksia etätyöskentelystä, opiskelemisesta ja liikunnan harrastamisesta hoitojen aikan. Haluan tuoda esille, että moni asia voi olla mahdollista myös syöpähoitojen aikana. Aktiivinen elämäntyyli sopi minulle myös potilaana, koska sillä tavalla sain ajatukset muualle synkkinä hetkinä.

Sina

Olen 35-vuotias kasvatusalan työntekijä. 2019 maailmani järkkyi, kun sain rintasyöpädiagnoosin. Onneksi vältin sytot, mutta on tässä silti ollut käsiteltävää. Onneksi olen saanut tukea. Lisäksi positiivinen luonteeni on auttanut.

Hain mukaan kyseiseen yhdistykseen, jotta voisin antaa vertaistukea samassa tilanteessa oleville tai olleille. Mielestäni vertaistuessa on voimaa.