Vieraskynä

Suru. Pelko. Ahdistus. Viha.

Neljä vahvaa tunnetilaa, jotka syöksyivät yhtaikaa päälleni lokakuun alussa vuonna 2019 ja pitivät vahvasti otteessaan kuukausien ajan. En usko, että tulen koskaan unohtamaan sitä hetkeä, kun tulin tavalliseen tapaani töistä kotiin, mutta normaalista poiketen vastassa olikin itkevä puolisoni ja huonot uutiset minulle kertova anoppini.

Harmittomaksi luvattu pieni kasvain olikin aggressiivinen syöpä.

Puolisoni hoidot aloitettiin vielä saman kuun aikana, mutta silti niiden odottaminen oli tuskallisen hidasta. Se kuukausi kesti vähintäänkin vuoden. Odotellessamme pyrimme keksimään muuta ajateltavaa, näin jälkikäteen ajateltuna jopa epätoivoisuuteen asti. Kävimme paljon ulkona syömässä, uimme kylpylässä, katselimme leffoja teatterissa ja Tallinnan reissun peruunnuttua vietimme jopa pienen loman kotikaupunkimme keskustan hotellissa.

Kuin kohtalon oikusta olin juuri reilu viikko ennen diagnoosia irtisanoutunut ja jäänyt keikkatyöläiseksi, jonka ansiosta pystyin olla täysillä matkassa mukana. Jos en ollut töissä, olin sairaalassa kihlattuni vierellä. Joinakin hoitokertoina osaston upea henkilökunta jopa toi minulle oman sängyn ja vietin yönikin sairaalassa.

Lopputalvesta molempien voimavarat alkoivat pikkuhiljaa lisääntyä. Helmikuussa uskalsin aloittaa uuden kokopäivätyön. En pystynyt enää olla entiseen tapaan koko ajan hoidoissa tukena, mutta olin useaan otteeseen yllättynyt ja vaikuttunut hänen sinnikkyydestään ja vahvuudestaan, joten tiesin hänen pärjäävän, vaikka en ollut kokoajan vieressä. Välillä osastolla hengailu saattoikin enemmän parantaa minun oloani.

Ja sitten romahdin täysin.

Jäin uudessa työpaikassani lähes heti simputuksen ja kiusaamisen kohteeksi. En ole normaalistikaan vahvin persoona, mutta sillä hetkellä en jaksanut laittaa vastaan ollenkaan. Ja jos se ei ollut tarpeeksi, siihen aikaan vielä salaperäinen koronavirus otti koko maailman haltuunsa. Syöpä alkoi olla hallinnassa, mutta nyt sain uuden syyn pelätä rakkaani puolesta. Lisäksi sairaalaan asetettu vierailukielto käännytti minut ovelta hoitojaksojen alkaessa.

Pahan olon kasautuessa aloin ensimmäistä kertaa elämässäni kokea paniikkikohtauksia. Työterveysterapeutti kirjoitti minulle ensin kuukauden sairaslomaa ja sen lähestyessä loppua vielä toisen mokoman. Samoihin aikoihin kihlattuni kävi läpi kantasoluhoitoa, jonka vuoksi hän oli täydessä eristyksessä kolme viikkoa. Itse vietin osan tuosta ajasta vanhempieni luona, sillä yksin oleminen oli murskaava ajatus.

Kesäkuussa palasin töihin, mutta jo pelkästään tietyn työntekijän äänen kuuleminen rappukäytävässä sai minut itkun partaalle. Irtisanouduin toistamiseen alle vuoden sisällä ja palasin entiseen työpaikkaani keikkariksi.

Hoidot kulminoituivat heinä-elokuun vaihteessa sädehoitoihin ja pikkuhiljaa aloimme päästä sisään uuteen normaaliin, jonka tammikuussa tehty oikean kämmenen osittainen amputaatio käynnisti. Nyt 1,5 vuotta myöhemmin arki sisältää edelleen totuttelua ja opettelua, mutta on ollut suuri ilo huomata, mihin kaikkeen ihminen tottuu ja oppii, kun vain on tarpeeksi motivaatiota, asennetta ja rohkeutta. Kolme sormea köyhempänä puolisoni on silti pitänyt tiukasti kiinni esimerkiksi askartelusta, suoritti opiskelut loppuun ja pääsi kiinni työelämään. Diagnoosin saatuaan hän oli valmis luopumaan kaikesta, mutta pala palalta elämä on kasautunut uusiksi. Ja olen ylpeä todistaessani sitä.

Avioliittoon astuimme 21.5.2021. Vuosi kantasoluhoidon jälkeen.

Suurimmat pelot ja surut koin vaimoni puolesta. Suurimmat voimaantumiset ja ilot koin hänen ansiostaan. Ja vaikkei matka vielä olekaan päättynyt, selviämme kunhan olemme yhdessä antamassa toisillemme voimaa. Sillä syöpä ei ole yksin siihen sairastuneen taistelu eikä se pääty taudin kukistamiseen.

Suru. Pelko. Ahdistus. Viha.

Neljä vahvaa tunnetta, jotka olivat läsnä jatkuvasti kuukausien ajan. Mutta ne ovat kaikki väliaikaisia, tilanteen mukaan tulevia ja meneviä tiloja. Kun kaikki muut on käsitelty, jäljelle jää ylpeys.

– Kalle, läheinen

Kallen puolison tekstin voit lukea täältä

Sarkoomien tietoisuuskuukausi: ”Koepalan tulos pysäytti elämäni”

Oli huhtikuu 2019, kun huomasin oikean peukaloni tyven hieman turvonneen. Kipuja ei ollut, joten en kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. Kaksi kuukautta vierähti. Turvotus oli hieman lisääntynyt, joten päätin varata ajan lääkärille. Sain ajan syyskuun alulle. Turvotus paheni ja kovia kipujakin alkoi olla. Kun pääsin vihdoin lääkäriin, kerrottiin että siellä selvästi oli jotakin. Minut lähetettiin heti kuvauksiin. Kuvausten tulokset tulivat ja lääkärin kertoessa kädessäni olevan kolmen sentin kokoinen kasvain, pelästyin kovasti. Minulle kuitenkin sanottiin, että suurella todennäköisyydellä se on hyvänlaatuinen ja aikaa oltiin jo varaamassa leikkaukseen. Lääkäri kuitenkin halusi ottaa vielä koepalan.

Koepalan tulos pysäytti elämäni. Kasvain olikin pahanlaatuinen. Minulla oli käden pehmytkudoksen sarkooma. Syöpäni oli erittäin aggressiivinen ja kämmenestäni amputoitaisiin puolet pois, jotta kasvain saataisiin poistettua. Minulle jäisi siis oikeaan käteen vain nimetön ja pikkurilli. Olin järkyttynyt ja shokissa. Itkin hysteerisesti viikon putkeen. Ei näin voinut tapahtua minulle. Tuskaani lisäsi myös uutinen siitä, että syöpä oli ehkä levinnyt keuhkoihini. Keuhkoistani löytyi pieniä pisteitä mutta ne olivat liian pieniä tutkittavaksi, joten levinneisyys jäi epäselväksi.

Kämmeneni oli tarkoitus amputoida piakkoin diagnoosista, mutta leikkaus lykkääntyi koko ajan, koska lääkärit eivät olleet vielä selvittäneet mikä sarkooma minulla oli kyseessä. Lopulta aikaa ei enää ollut, sillä sarkooman pelättiin leviävän, joten minulla aloitettiin sytostaattihoidot. Hoitojen alussa saatiin selville, että minulla on Ewingin-tyyppinen sarkooma. Erittäin harvinainen ja aggressiviivinen. Sarkoomani oli niin harvinainen, että ennusteet olivat huonot, sillä ei oltu varmoja mikä hoito tepsisi.

Hoitoni olivat rankat. Sain sytostaatteja kolmen viikon välein. Olin sairaalassa kerralla 3-5 päivää. Laihduin 10 kiloa ja olin erittäin huonovointinen. Pahoinvoinnin estolääkkeet eivät tehonneet minuun kunnolla. Kuvaukset kuitenkin osoittivat sytostaattien tehoavan, sillä kasvain pieneni hurjasti. Minut päätettiin leikata tammikuussa 2020. Leikkaus pelotti ja mietin sitä joka päivä. En tiennyt miten pärjäisin, kun kädessäni olisi vain kaksi sormea.

Leikkaukseni kesti 7 tuntia ja se onnistui hyvin. Koko kasvain saatiin poistettua eikä komplikaatioita tullut. Jalastani siirrettiin kudosta käteeni poistetun osan tilalle, joten nyt vasenta reittäni koristaa 30 sentin pituinen arpi. Toivuin leikkauksesta nopeasti mutta hermokivut kestivät kaksi kuukautta. Henkinen toipuminen vei aikansa enkä vieläkään ole aina ihan sinut uuden käteni kanssa.

Vaikka sytostaatit ja leikkaus tehosivat hyvin, minulla jatkettiin sytostaatteja ja sarkoomani aggressiivisuuden takia minulle tehtiin vielä autologinen kantasolusiirto. Olin sairaalassa kolme viikkoa. Korona jylläsi pahana silloin, joten läheiseni eivät päässeet sairaalaan katsomaan minua. Ikävä oli kova mutta pärjäsin henkisesti ihan hyvin. Skypetin mieheni ja kavereideni kanssa joka päivä. Siirre onnistui muutenkin mallikkaasti vaikka oksentelin todella paljon, jonka vuoksi ruokatorveni kipeytyi kovasti. Mutta kipulääkkeillä siitäkin selvittiin. Siirteen jälkeen minulle tehtiin vielä keuhkojen sädehoito heinäkuussa 2020. Siihen loppuivat syöpähoitoni.

Syövän uusiutuminen mietityttää, mutta onneksi kontrollikuvaukset ovat olleet puhtaat. On tunne, että kyllä tästä selvitään ja uskallan suunnitella tulevaa. Pärjään amputoidun käden kanssa mainiosti. Suoritin kesken jääneen koulun onnistuneesti loppuun ja valmistuin merkonomiksi. Erilainen käteni ei ole este tulevaisuudelleni. Voin rehellisesti sanoa, että voin tehdä 80 prosenttisesti samoja asioita kuin ennenkin. Omallla uudella tavallani kuitenkin. Syöpään sairastuminen on jättänyt jälkensä niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta silti olen onnellinen.

-Tuuli

Blogitekstin kirjoittaja Tuuli pitää omaa syöpäinstaansa @seitsemansormea-tilillä, johon kannattaa myös käydä ehdottomasti tutustumassa!

Syövän aiheuttama lapsettomuus on raskas taakka kannettavaksi

Simpukkaviikkoa eli lapsettomien viikkoa vietetään 3.5.-9.5. Lapsettomuus koskettaa myös monia syöpään sairastuneita.

Lapsettomien Yhdistys Simpukka ry tekee arvokasta työtä lapsettomien eteen. Syövän takia lapsettomuutta kohdanneet ovat kuitenkin erityisryhmä, jonka tarpeisiin vastaamiseen tarvitaan moniammatillista yhteistyötä. Lapsettomuuden kohdatessa syöpään sairastunut joutuu käymään läpi kaksinkertaisen kriisin – sairaus on jo itsessään kriisi, mutta lapsettomuus luo sen päälle vielä toisen kriisin. Sekä syövän että lapsettomuuden kohdannut tarvitseekin tukea juuri näihin teemoihin erikoistuneilta ammattilaisilta. Tällaisia ammattilaisia on kuitenkin vähän, jos ollenkaan. Siksi valtaosa potilaista jää näiden asioiden kanssa yksin.

Kun nuori sairastuu syöpään, niin lapsten hankinta ei välttämättä tunnu siinä hetkessä vielä ajankohtaiselta. Asia voi kuitenkin muuttua ajankohtaiseksi myöhemmin, mutta silloin saattaa olla jo liian myöhäistä. Erityisen sydäntä riipaisevalta se tuntuu, kun oma lähipiiri tai muut samanikäiset alkavat saada perheenlisäystä ja tajuaa, että itselle se ei välttämättä ole koskaan mahdollista syöpätaustan takia.

Toisin kuin monella muulla lapsettomalla, useilla syöpäpotilailla lapsettomuus on lopullista. Esimerkiksi valtaosa gynekologisista syöpäpotilaista hoidetaan leikkauksella ja monesti leikkauksessa joudutaan poistamaan kohtu ja munasarjat. Yhtä lailla esimerkiksi lisääntymiselinten alueelle annettu sädehoito ja rankat sytostaattihoidot voivat aiheuttaa lapsettomuutta. Myös epävarmuus tulevasta tai pitkät sairausjaksot saattavat vaikuttaa siihen, että sopivaa kumppania ei ole löytynyt ja lasten hankinta on siksi viivästynyt.

Säästäviäkin leikkauksia tehdään, jos se tautitilanne ja potilaan toiveet huomioiden on mahdollista. Liian vähän puhutaan kuitenkin ennakoivista toimista, kuten munasolujen ja siittiöiden keräämisestä talteen. Monesti hoitojen radikaalit vaikutukset hedelmällisyyteen otetaan esille vasta jälkikäteen. On tietenkin myös tilanteita, joissa joudutaan toimimaan äkillisesti, eikä aikaa lapsihaaveista keskustelulle ole.

Kokonaistilanteessa olisi tärkeää huomioida, että lainsäädäntö muuttuu jatkuvasti. Vaikka juuri tällä hetkellä sijaissynnytys ei ole Suomessa laillista, jo lähitulevaisuudessa se saattaa tietyin kriteerein sitä olla. Sijaissynnytystä käsittelevän lain päivittämisessä tulisikin huomioida syöpään sairastuneiden erityinen tilanne. Nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista sijaissynnytystä, vaikka olisikin ehtinyt kypsyttää ja kerätä munasoluja talteen tai jopa pakastaa alkioita. Erityisen kovasti lainsäädäntö kohtelee tältä osin naisia. Miehillä on mahdollisuus pakastaa siittiöitä ja myöhemmin saada biologinen lapsi näillä sukusoluilla.

Young Cancer Finland ry ja Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry vaativat, että hedelmällisyys ja lapsihaaveet otetaan puheeksi kaikkien nuorten ja nuorten aikuisten syöpään sairastuneiden kanssa. Keskustelu tulee käydä ennen syöpähoitojen aloittamista, jotta säästäviin toimenpiteisiin on vielä mahdollisuus. Monen kohdalla lapsihaavetta ei välttämättä voida toteuttaa, mutta jokaisen kanssa aiheesta voidaan keskustella.

Ville Havukainen

Young Cancer Finland ry

Taru Salovaara

Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry

Vahvasti läsnä oli yksi adjektiivi: pelko

KUn minua pyydettiin tarttumaan vieraskynään ja kirjoittamaan ajatuksia läheisen näkökulmasta, päätin ensin katsoa, olisiko joku valmiista teksteistäni sopiva tänne. Päivitän ikään kuin omana päiväkirjanani Instagram-tiliä, johon jaan arkeamme puolison syövän kanssa sekä omia pohdintojani. Tekstejäni lukiessa huomasin, että niissä oli vahvasti läsnä sana ”pelko”.

Me olemme olleet Ramin kanssa kohta seitsemän vuotta yhdessä, joista pian kolme naimisissa. Vietämme hääpäiväämme heinäkuun lopussa. Meidän rakkaustarinammehan on ollut kuin sadusta ja monet ovat toivoneet, että saisivat itsekin jotain tämän kaltaista. Haluan nähdä tämän elämäntilanteen tilaisuutena vahvistaa rakkauttamme, mutta tilanne on kaksijakoinen, koska joskus sadutkin päättyvät traagisesti ja pelkään, että tämä rakkaustarina on vain hetken laina. Erityisesti siksi, koska tämä on jo toinen kerta syövän kanssa ja nyt uusimisen myötä lääkäreiden puheissa esiintyy tilanteesta sana ”haastava”.

Ennen meillä oli valta unelmoida ja ylipäätään päättää, mitä ensi viikolla tapahtuu. Nykyään arkeamme määrittää näkymätön pelko: syöpä.
Jaankin aina meidän elämämme aikaan ennen ja jälkeen syövän, koska ennen minulla ei ollut suuria pelkoja. Tai nykyään ne entiset pelot tuntuvat vähntäänkin vähäpätöisiltä. Nyt se kirosana syöpä, jota kutsun suhteemme kolmanneksi pyöräksi, on yhden häädön jälkeen asuttanut itsensä liian mukavasti. Olemme usein sanoneet sille, että tänne ei ole lupa jäädä tälläkään kertaa, mutta se ei tunnu pelkäävän meitä yhtä paljon kuin me sitä.

Välillä on tuntunut, että en saisi näyttää sille pelkoani ja olen ajatellut, että puolisona pelon näyttäminen kertoo heikkoudesta ja siitä, että olen menettänyt voitontahdon tätä ylimääräistä asukkia vastaan. Päinvastoin, on vahvuutta näyttää pelkäävänsä. Sitäpaitsi on inhimillistä tuntea niin tällaisen vastoinkäymisen ja henkeä uhkaavan tilanteen kohdatessa. Ihmisillä on usein ajatus, että elämä on hyvää vain, jos niihin ei sisällytetä niin sanotusti negatiivisia tunteita ja ajatuksia. Hölynpölyä, sanon minä. Haluaisin kyllä tavata ihmisen, jota ei koskaan harmittaisi edes hetken. Sellaista ihmistyyppiä ei taida olla olemassakaan.

Haluan muistuttaa sinua, että saat pelätä. Vaikkei kellään ole valtaa vaikuttaa mihinkään, edes omiin tunteisiinsa, niin on helpottavaa antaa itselleen lupa tuntea kaikki tunteet. Minua on jopa pelottanut ajatella sitä, että syöpä määrittää nyt arkemme, mutta se on karu tosiasia ja otettava vastaan sellaisenaan. Luulen kyllä, että itse pelko on pelottanut tässäkin asiassa enemmän. En olisi ikinä uskonut tällaista kinttupolkua meidän kuljettavaksi, mutta valitsisin tämän polun aina, koska saan kulkea sitä Ramin kanssa.

Olisinko sairastunut syöpään, jos minut olisi rokotettu?

HPV- eli papilloomavirusrokote on ollut Suomessa osa tyttöjen kansallista rokotusohjelmaa syksystä 2013 alkaen. HPV-rokote on tulossa myös poikien kansalliseen rokotusohjelmaan, mutta tämä tapahtuu aikaisintaan syksyn 2020 aikana. Nykytilanteessa 10-12-vuotiaat tytöt saavat rokotteen maksutta, mutta se voidaan antaa myös tämän jälkeen. Tällöin rokote on kuitenkin maksettava itse. Rokotteen saaminen ei saa olla rahakysymys ja siksi onkin tärkeää, että se saadaan osaksi kaikkien rokotusohjelmaa.

HPV-rokotteen tunnetuin käyttötarkoitus on kohdunkaulan syövän ja sen esiasteiden ehkäiseminen. Rokotusohjelmassa tarjottava Cervarix-rokote on rakennettu kahdesta papilloomavirustyypistä (HPV-16 ja HPV-18), ja se ehkäisee jopa 95 prosenttia näiden HPV-tyyppien aiheuttamista kohdunkaulan syövän vaikeista esiasteista. Tämä on tärkeää siksi, että HPV-tyypin 16 aiheuttamat esiasteet ovat nopeimmin ja todennäköisimmin syöväksi eteneviä. Cervarix-rokote antaa suojaa myös eräiden muiden papilloomavirusten (papilloomavirustyypit 31, 33, 35 ja 45) aiheuttamia infektioita vastaan. Tätä kutsutaan ristisuojaksi. Koska papilloomavirukset aiheuttavat myös muita syöpiä, samalla rokotteella voidaan ehkäistä osaa ulkosynnyttimien ja emättimen syövistä, peräaukon ja peniksen syövistä sekä pään ja kaulan alueen syövistä.

Alle 15-vuotiaille tarjottava Cervarix-rokotussarja koostuu kahdesta pistoksesta. Jos rokotukset aloitetaan tytön täytettyä 15 vuotta, on annettava yhteensä kolme annosta. Yli 30-vuotiaille rokotuksesta ei juurikaan enää ole hyötyä, sillä tähän ikään mennessä on tyypillisesti jo saanut papilloomavirustartunnan. Tällä hetkellä ei ole varmuutta tarvitaanko rokotteelle tehosteita, mutta nykytiedon valossa rokotesuoja kestää ainakin 10 vuotta.

Itse ollessani nuori HPV-rokote oli vasta testausvaiheessa, eikä kuulunut osaksi rokotusohjelmaa. Saimme kotiin lapun, jossa kysyttiin, haluanko liittyä testiryhmään ja ottaa rokotteen. Rokote annettiin tuolloinkin käsittääkseni kahden rokotteen sarjana ja molemmat tuli maksaa itse. Perheemme talous oli tuolloin tiukalla ja päädyimme siihen, että rokotetta ei oteta. Jälkikäteen on helppo jossitella olisiko pitänyt päättää toisin.

HPV-rokotukset ovat aiheuttaneet paljon myös vastustusta, koska niihin liittyen on esitetty paljon virheellistä tietoa vakavista oireista ja sairauksista. Moni uskoo totuutena esitetyt tekstit sosiaalisessa mediassa, eikä välttämättä ota itse selvää asiasta tarkemmin. Tämä on mielestäni surullista, sillä laajat tutkimukset ovat osoittaneet, että sekä vakavat sairaudet ja oireet ovat yhtä yleisiä rokotetuilla ja rokottamattomilla. Esimerkiksi hermostolliset oireet ovat yleistyneet rokotteen käyttöönoton jälkeen, mutta samaiset oireet ovat yleistyneet myös pojilla, vaikka heitä ei olekaan rokotettu. On luonnollista ja joskus tervettäkin kyseenalaistaa rokotteiden hyöty-haittasuhdetta, mutta on myös äärimmäisen tärkeää hakea ja ottaa vastaan oikeaa tietoa aiheesta ja kyetä myöntämään olleensa väärässä. Tällä hetkellä ei ole näyttöä siitä, että HPV-rokote aiheuttaisi mitään vakavaa sairautta.

Rokotteen antaman ristisuojan ansiosta Cervarix-rokote torjuu 90 % kohdunkaulan syövistä. Tilaston mukaan olisi siis hyvinkin mahdollista, että olisin välttynyt rokotteen avulla syövältä. Toisaalta tilastojen valossa oli epätodennäköistä, että ylipäätään sairastuisin syöpään, joten voi olla, että olisin joka tapauksessa kuulunut tuohon 10 prosenttiin, joka sairastuisi rokotteesta huolimatta. Mielestäni asiaa onkin turha jossitella, sillä se ei muuta mitään. Sen sijaan haluan käyttää tilaisuuden hyödyksi ja puhua rokotteen puolesta. Älkää uskoko kaikkea, mitä rokotteista esitetään faktoina, vaan hakekaa tietoa luotettavista lähteistä. Ja ennen kaikkea – hyödyntäkää teille tarjottu mahdollisuus maksuttomaan rokotukseen ja antakaa rokottaa lapsenne.

Taru Salovaara

Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry hallituksen jäsen ja syöpäselviytyjä

Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry on keväällä 2020 gynekologisille syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen perustettu yhdistys. Jäseneksi voivat liittyä niin potilaat kuin omaisetkin, minkä lisäksi kuka tahansa voi liittyä kannattajajäseneksi. Lue lisää jäsenyydestä ja yhdistyksestä osoitteesta www.gysy.fi. Voit myös seurata meitä sosiaalisessa mediassa.

Facebook: Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat

Instagram: gysy.ry

Twitter: gysysuomi

Lähteet:

THL 2020. HPV- eli papilloomavirusrokote. https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/hpv-eli-papilloomavirusrokote#Kenelle%20annetaan

Vieraskynä: Musiikista voimaa

Vuosi 2019 oli minulle vuosi, jolloin tein kovasti töitä unelmieni eteen musiikin, erityisesti biisien kirjoittamisen kanssa. Pääsin tuolloin muun muassa Apulandian ja Veikkauksen järjestämälle biisileirille, verkostoiduin ahkerasti muiden biisintekijöiden ja laulaja-lauluntekijöiden kanssa sekä julkaisin viimein syyskuussa pitkäaikaisen haaveeni, Unelmat-ep:n. Ep oli ollut minulle suuri etappi ja sen julkaisun jälkeen huomasin olevani takki aika tyhjänä. Olin jo pidempään ollut kiinnostunut biisien tekemisestä myös muille, vaikka rakastankin laulaa ja artistiprojektini VIIVI on ollut minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä.

Kuva: I’m Still Breathing- blogi / Minttu Saarni

Muistan selanneeni Instagramia, kun silmiini osui erään tutun lauluntekijän päivitys, jossa hän kertoi osallistuneensa #HITTI2020-kilpailuun. Mielenkiintoni heräsi ja otin heti selvää, mistä oli kyse. Palkintopaketti kuulosti huikealta ja juuri siltä, että se voisi viedä minua oikeaan suuntaan. Kilpailun palkintona oli nimittäin voittajakappaleen ammattimainen tuotanto, äänitys, miksaus, masterointi sekä julkaisu. Palkinnon tarjoajina toimivat Rockway, Finnvox, IluSound ja Chartmakers. Lisäksi palkintona oli F-musiikin kotistudiopaketti ja kappaleen jakelijana tulisi toimimaan Sony Finland.

Päätin osallistua kisaan ja kävin läpi viime aikoina tekemiäni biisejä. Totesin, että minulla oli tarve kirjoittaa kisaa varten uusi kappale. Syksy oli minulle henkilökohtaisesti rankkaa aikaa ja kappale lähti syntymään sen aikaisten pohdintojeni pohjalta. Näin kappaleen hyvin visuaalisena tarinana päässäni ja kirjoittaessani upposinkin tekemisen flow’hun helposti. Olin itse lopulta hyvin tyytyväinen lopputulokseen pyöriteltyäni kappaletta muutamia kertoja muotoonsa. Kappale sai nimekseen Liian paikallaan.

Sairastuminen sai epäröimään

Vaikka demosta sitä ei ehkä ulkopuolisena kuullutkaan, olin alkanut tuossa vaiheessa jo sairastua. Muistan, miten laulaminen oli hankalaa ja jouduin ottamaan monta ottoa ja kovasti arvioimaan, onko laulun vire sillä tasolla, että kehtaan lähettää demon kisaan. Kun viimein demo oli viimeistelty ja olin saanut sen kisaan mukaan, taisin pari kertaa jakaa sitä ja pyytää ihmisiä äänestämään. Tämän jälkeen terveyteni alkoi luisua yhä pahemmin alamäkeen ja kisa oikeastaan unohtui kokonaan.

Tammikuun 17. päivä sain puhelun Rockwayn Ari Latvalalta, että olen voittanut #HITTI2020-kilpailun. Katsoin epäuskoisena ympärilleni, samalla kun yritin sisäistää puhelun sisältöä. Makasin sairaalavuoteessa ja olin muutama päivä sitten kuullut sairastavani parantumatonta, laajalle levinnyttä keuhkosyöpää. Viimeisen viikon ajan olin kuullut vain toinen toistaan huonompia uutisia lääkäreiden suusta ja olin todella heikossa kunnossa. Aloin änkyttää puhelimeen, että tässä on nyt käynyt niin, että minulla on todettu keuhkosyöpä. Kerroin, että makaan sairaalassa ja että tulevan suhteen on kaikki vielä auki. Sanoin, että minulla ei ole mitään tietoa pystynkö vielä laulamaan ja milloin ja että pääsenkö koskaan äänittämään voittokappaletta. Lopulta ehdotin Arille, että heidän pitäisi varmaan etsiä toinen voittaja. Tässä vaiheessa on pakko antaa kaikki arvostus Arille siitä tyyneydestä ja ammattitaidosta, jolla hän reagoi tähän asiaan. Hän kertoi, että olen kisan voittaja ja se on asia, joka ei muutu. Ja että palaamme kappaleen äänittämiseen, mikäli se tulee joskus ajankohtaiseksi.

Tästä tuli kuntoutumiseni ensimmäinen tavoite. Tuntui kuin pimeyteen olisi viimein heitetty jotain konkreettista, mihin tarttua, kun viime päivät olin joutunut miettimään, mitä kaikkea minulta oli juuri viety. Olin joutunut käymään läpi musertavaa kuoleman pelkoa, kun lääkäri ei voinut luvata minulle heti toimivaa hoitoa ja tajuamaan elämän rajallisuuden 29-vuotiaana. Olin nähnyt tuskan rakkaideni silmissä. Päätin jo sairaalassa, että tulen nousemaan jaloilleni ainakin sen verran, että tämän unelman minä vielä toteutan. Kuvasin tilannetta ajatuksella, miten elämään voi tulvia samaan aikaan niin paljon pelottavaa pimeyttä ja kaunista valoa.

Kuva: I’m Still Breathing -blogi / Viivi Orvasto

Syöpähoitoni lähtivät käyntiin ja pääsin kotiutumaan. Ensimmäisinä viikkoina en jaksanut vielä juuri olla edes istuma-asennossa, eli meni jonkin aikaa ennen kuin pystyin edes harkitsemaan, voisinko kokeilla varovaisesti laulamisen sujumista. Täsmälääkkeeni alkoi kuitenkin antaa lääkärinkin yllätykseksi hyvää vastetta yllättävän nopeasti ja oikeassa keuhkossani oleva iso kasvain alkoi rauhoittua sekä hyvin hitaalla tahdilla pienentyä. Oli myös huomattavasti helpompi olla, kun kuukausia kestänyt yskä oli viimein poissa. Muistan, kun istuin pianon ääressä ensimmäistä kertaa hieman nuokkuen ja availin ääntä varovaisesti. Ja siitä se pikkuhiljaa lähti. Eräänä päivänä sain viimein laulettua koko kappaleen läpi ja se otto oli pakko kuvata videolle. Tämän jälkeen tulivat onnenkyyneleet.

Studiolle vastoinkäymisistä huolimatta

Helmikuun puolivälissä olin yhteydessä Ari Latvalaan ja aloimme sopia äänityksen aikatauluista. Olin odottanut tuota hetkeä joka päivä voittopuhelun jälkeen. Nyt jälkikäteen ajateltuna tuntuu todella hurjalta, miten kuitenkin nopeasti tilani heilahti siihen, että arvioin jo jaksavani kaksi studiopäivää ja laulukin sujui jo niin, että uskoin selviytyväni äänityksestä hyvin. Ymmärsin itse asiassa vasta äänitysten jälkeen lääkärin kanssa juteltuani, että oikea keuhkoni oli silloin edelleen osittain lytyssä kasvaimen takia. Ihmiskeho on ihmeellinen.

Kappaleen äänitys tapahtui legendaarisella Finnvoxin studiolla ja tuottajana toimi Aki Sihvonen, jota kävin tapaamassa ennen varsinaisia studiopäiviä. Juttelimme taustastani, kappaleen tuotannosta ja kerroin hänelle myös sairaudestani, jotta studiopäivät sujuisivat yhteisymmärryksessä vointini huomioon ottaen. Keskustelusta jäi minulle todella lämmin ja kuulluksi tullut olo.

Teksti, tuotanto ja rakenne hioutui lopulliseen muotoonsa vielä laulujen äänityspäivänä. Otimme laulun muutaman kerran kokonaan läpi ensin, jonka jälkeen hioimme vielä joitain kohtia ja äänitimme muutamia stemmoja. Oli ihanaa, kun tajusin, että laulaminen sujuu ja päivä oli minulle hyvin tärkeä tästä syystä. Tajusin myös, että se, mitä olin tekstiin syksyllä kirjoittanut, oli saanut itselleni kokonaan uuden merkityksen. Kaiken tapahtuneen jälkeen kertosäe pysäytti minut.

Hei virta voisitko voimistuu
Sekoittaa tän seisovan pinnan
Vaikka maksaisin kovankin hinnan
Mun täytyy päästä eteenpäin
Kaikki on liian paikallaan
En tässä tyvenessä rauhaa saa

Kuva: Topias Orvasto / I’m Still Breathing -blogi

Lopputulokseen olin todella tyytyväinen ja ymmärrettävästi olin hyvin liikuttunut, kun kuulin sen valmiina. Minun lauluntekijän kynästäni lähtenyt kappale oli herätetty henkiin upealla tavalla. Sen kirjoittamisen hetkellä en olisi koskaan voinut uskoa, että tästä kappaleesta tulisi niin tärkeä. Päätimmekin Rockwayn kanssa yhdessä, että tämän kappaleen julkaisun yhteydessä on tärkeää tuoda esille myös tämä minun tarinani.

Jos minulla olisi ollut valta päättää, olisin ottanut voittoni ja näin suuren tunnustuksen biisintekijänä sekä muusikkona vastaan terveenä. Silti en koe, että kappale edustaa minulle jotain mitä menetin. Ennen kaikkea se edustaa minulle uusia unelmia ja muistuttaa itseäni siitä, että kukaan meistä ei tiedä tulevasta päivästä. Joskus elämään tulvii samaan aikaan pimeyttä ja sitä kaunista valoa.

Linkki Youtubeen: https://youtu.be/BU9EMqEl-tQ

Kirjoittaja on päätyökseen sosionomina työskentelevä
laulaja-lauluntekijä.
Tällä hetkellä odottaa kaikkein eniten mökille pääsyä, meressä
uimista ja töihin paluuta pitkän sairasloman jälkeen.

Pitää omaa blogia nimeltä I’m still breathing – Elämää parantumattoman keuhkosyövän kanssa.