Miksi tuistani lähtee näin paljon veroa? Tätä kysyin itseltäni monesti mutta en kesken hoitojen jaksanut selvittää asiaa. Sairastamiseni piteni niin kauan, että jouduin siirtymään kuntoutusrahalle. Yhtäkkiä 25% vero tuntuikin pieneltä, kun 40 prosenttia tuistani hävisi veroviranomaiselle. Kuten moni muukin, minä vain sinnittelin ja koitin pärjätä pienillä säästöilläni kunnes saisin veronpalautuksena loput tuistani.
Törmäsin muutosverokorttiin vasta tämän vuoden alussa, kun Suomen Syöpäpotilaat julkaisi videon taloudellisiin vaikeuksiin joutuneesta nuoresta syöpäpotilaasta. Miten voi olla, että hän, minä ja moni muu olisin voinut muutosverokortilla vähentää tuista menevän veron määrää mutta kukaan ei koskaan ottanut tätä puheeksi?
Otin selvää muutosverokortin tekemisestä ja koitin kirjoittaa mahdollisimman selkeät ohjeet. Huomioi kuitenkin, että kuntoutusrahan veroprosentti on pienimmilläänkin jo 25%.
Tarvitset:
Pankkitunnukset tai muun vahvan varmenteen
Tiedon jo saamasi etuuden määrästä
Arvion kuluvana vuonna saatavan etuuden määrästä
- Mene OmaVeroon ja tunnistaudu vahvasti.
- Etusivulta löydät kohdan Verokortti ja ennakkovero 2022, avaa siitä linkki Verokortit ja ennakkovero

- Valitse Tilaa uusi verokortti

- Klikkaa vasemmalta Valitse lyhyt hakemus

- Tarkasta, että perustietosi ovat oikein
- Kohdassa Muut tulot voit ilmoittaa uuden etuuden kohdassa Palkat, eläkkeet ja etuudet. Valitse Lisää uusi etuus

- Tähän kohtaan sinun tulee täyttää etuuden maksaja, yleensä Kela, etuuden laji eli sairaspäiväraha (tai kuntoutusraha, jos olet siirtynyt sille), vuoden alusta saamasi etuus ja arviosi siitä, kuinka paljon etuutta tulet saamaan.

- Kohdassa Toimitustapa voit valita, mistä päivästä lähtien uusi verokorttisi on voimassa. Verohallinto toimittaa uuden verokorttisi automaattisesti Kelalle

- Lopuksi voit esikatsella täyttämäsi lomakkeen ja tarkastaa tiedot. Voit tallentaa hakemuksen keskeneräisenä, jolloin se säilyy OmaVero-sivullasi kuukauden. Kun olet valmis, paina Lähetä

OmaVerossa käsittelyaika on noin viikko. Jos olet ottanut Suomi.fi-viestit käyttöön, saat sinne tiedon valmiista verokortista, muutoin saat verokorttisi postissa.
Huomaa, että voit olla myös oikeutettu syöpäyhdistysten avustuksiin. Lisää niistä voit lukea oppaastamme.
Kuvat ja lähteet: