Jos on asia, joka ärsyttää ja vihastuttaa minua kohtuuttomasti, niin kysymys siitä, mitä hyvää syöpä on tuonut elämääni. Onko se omien rajojen oppimista? Vai olenko huomannut jaksavani enemmän kuin ikinä uskoin? Ymmärsinkö vihdoin elämän tarkoituksen ja löysin sisäisen motivaation tehdä kaikkea, mistä aikaisemmin vain unelmoin? Ei, syöpä on paskaa, oli diagnoosipäivänä ja on sitä edelleen. Olen oppinut paljon itsestäni näiden vuosien aikana, mutta mikään niistä ei ole ollut niin arvokasta, ettenkö vaihtaisi kaikkea sekunnissa pois, jos minulle tarjottaisiin syövätöntä elämää. Jopa kaikki merkitykselliset ihmissuhteet, jotka olen saanut syövän myötä, lentäisivät roskakoriin, jos vain saisin heilauttaa taikasauvaa ja poistaa diagnoosini.
Tämä ei tarkoita, että elämäni olisi lopullisesti pilalla syövän takia. Olen kokenut paljon rakkautta ja iloa samalla kun olen käynyt ”syöpäpolkuani” eteenpäin. Olen vahvistunut henkisesti ja oppinut puolustamaan oikeuksiani ja rajojani paljon paremmin kuin ennen. Kunniaa syövälle en kuitenkaan aio antaa näistä missään vaiheessa. Kunnian se saa paniikkikohtauksista, masennuksesta ja kivusta, joka vaivaa minua edelleen päivittäin. Kunnian se saa myös uusimisen pelosta sekä todennäköisestä lapsettomuudestani.
Kokeilemisen kautta olen oppinut elämään syöpädiagnoosini kanssa. Koitin pitkään puskea sitä sivuun ja koittaa jatkaa elämääni kuten aiemmin, mutta tämä yritys oli tuomittu jo alusta epäonnistumaan. Koitin myös jakaa tarinaani ympärilläni ajatellen sen vähentävän tuskaa joka kerta, kun lausuisin samat sanat uudestaan. Tämäkään ei ollut ratkaisu. Minulle rauhan ja hyväksynnän toi tekeminen. Kirjoitin blogipostauksia syöpäyhdistykselle, lähdin toiselle paikkakunnalle kertomaan sairastumisesta tuleville onkologisille sairaanhoitajille ja liityin sairaalani asiakasraatiin sekä tähän yhdistykseen. Tekeminen palauttaa minulle hieman kontrollia, jonka syöpä vei. Pystyn käyttämään minulle tapahtuneita asioita vihdoin hyvään, enkä ole enää pelkästään kohde, vaan myös toimija.
Kuten missään elämässä, ei nytkään kaikki ole pelkästään hyvää. Henkiset ja fyysiset oireet kummittelevat mielessäni aina välillä, ja seurantakäynnit vievät usein minut takaisin potilaan rooliin. Mutta nauran enemmän kuin itken. Se on jo iso saavutus.
Kirjoittaja on Young Cancer Finlandin vapaaehtoinen.
youngcancer.fi 